Food & Beverage

Kaalilaatikkoa ja Pyynikin Käsityöläispanimon Red Ale

1.7.2016

P1540944

Varhaiskaalesta tehty kaalilaatikko on kesän parhaita ruokia. Valmistan kaalilaatikon aina ’jämäkkänä’ versiona, jota syödään perunoiden kanssa. Tähän laatikkoon käytin 3 pientä varhaiskaalta, 400 g paistijauhelihaa, 2 dl kuohukermaa, 1 dl siirappia, 1 dl vahvaa lihalientä, 1 iso sipuli ja mausteina meiramia, valkopippuria ja suolaa. Kaalin, lihan ja sipuloiden kuullottamiseen käytin oliiviölyä sekä voita, 50/50. Haudutusaika uunissa oli 3 tuntia (alussa 130 astetta 1 h ja loppuaika 100 astetta). Puolukoita, siikli-perunoita sekä tomaatti -sipulisalaattia. Ihan parasta!P1540947

Paikallisen K-kaupan juomavalikoima ei ole suuren suuri, mutta ilahduttavasti siellä oli myynnissä Pyynikin Käsityöläispanimon Sessio 6 -pack maistelupaketti.

Paketin Red Ale oli Match made in Heaven  kaalilaatikon kanssa. Kaikki paketin oluet ovat superhyviä ruokajuomia, suositukset löydät tuotetiedoista. Eilisiltana makupariksi löytyi Pirkka Salcissia-raakamakkara sekä American IPA. Vehnäoluet aion nauttia kalojen kanssa.

Pyynikin Panimoon tutustuin tänä keväänä, kun Kansallisoopperassa järjestettyyn kansainväliseen nuotistonhoitajien Mola-konferenssiin teetettiin Pyynikin Käsityöläispanimossa Nuotistonhoitajan -olut. Sitä on vielä jonkin verran jäljellä varastossamme, joten tulevan kauden ensimmäisissä esityksissä sitä on mahdollisuus nauttia (ei ennakkomyynnissä, ainoastaan tiskiltä).

 

P1540955

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply